Pentukonsultointi

Haluaisitko tehdä pennun kanssa asioita oikein, jo ihan alusta saakka? Tai jopa ennen kuin pentu saapuu kotiin?

Perroscentin palveluihin kuuluu ainutlaatuinen PENTUKONSULTTI-palvelu. Palvelu räätälöidään asiakkaan omien tarpeiden mukaan ja se voi olla vaikka yksityisopetusta pennunomistajille jo ennen kuin pentu tulee uuteen kotiinsa.
Olipa kyseessä omaehtoiset hoitotoimenpiteet ja sen ideologia tai pennun koulutussuunnitelma yhteistä harrastuslajia ajatellen – ota yhteyttä, jos yksilöllinen pentukoulutus sopii sinulle ja pennullesi.

Voit myös kerätä pienen pentukaveriporukan (max. 3 koirakkoa), joka opiskelee yhdessä erikseen sovitun määrän pentuoppeja.

PALVELUN HINTA:
Pentuyksärit (sis alv):
1 x 60 min. 60 €
3 x 60 min. 140 €
5 x 60 min. 200 €

Kouluttaja: Eläintenkouluttaja Tiina Eskel-Mustonen
Paikka: Houndy SWA (Kaivotie 23, KUOPIO), pennun kotona (matkakulut lisätään hintaan) tai ulkona (säävaraus).

YKSITYISOPETUS
Perroscentilta saat myös yksitysopetusta koirallesi, tai halutessasi myös ryhmällesi. Ryhmäkoulutus voi olla esimerkiksi koiraystävällistä käsittelyä käsittelevä tai nosework-kurssi yksityismuotoisena opetuksena. Yksityisopetuksessa voimme ratkoa pienimuotoisia käytösongelmia tai keskittyä hajulajeihin, omaehtoiseen koiran käsittelyyn, tai näyttelykehäkäytöksen hiomiseen timanttiseksi.

PALVELUN HINTA:
Hinta (sis alv):
60 min. 65 €
30 min. 45 €

Kouluttaja: Eläintenkouluttaja Tiina Eskel-Mustonen
Paikka: Houndy SWA (Kaivotie 23, KUOPIO), asiakkaan kotona (matkakulut lisätään hintaan) tai ulkona (säävaraus).

PERROSCENT LIIKKUU!
Perroscent liikkuu myös ympäri Suomea kouluttamassa, eli ota vain rohkeasti yhteyttä jos tarvitset esim. nosekouluttajaa seuraasi tai kaveriporukallesi.